torstai 5. tammikuuta 2017

PIKAVISIITTI TUKHOLMASSA
















Moikkamoii!

Me käytiin ihan vuoden 2k16 vuoden loppu puolella risteilyllä Silja Serenadella. Oli aika mahtava tapa viettää vuoden vikat päivät risteilyllä ja Tukholmassa. Vaikkakin kerittiin olla Tukholmassa vaan vähän aikaa, haha. Mutta vähästä ajasta ja pilvisestä säästä huolimatta saatiin nähdä vielä vilaus jouluisesta Tukholmasta.
Itse risteily meni myös hyvin pientä välikohtausta lukuunottamatta. Meidän hytissä ei ole koskaan ennen ollut ikkunaa, mutta vihdoin päästiin kokemaan sekin ihme. Aamu aurinko paistoi ihanasti ja aamupala maittoi. Matkan jälkeen ainakin mun vatsa oli aika sekaisin, haha.
Anyway, oli mukava viettää vuoden viimeisiä päiviä perheen kanssa risteilyllä. Oon kyllä tähän mennessä tullut siihen tulokseen, että risteilyt on kyllä ihan parhaita, haha!


tiistai 3. tammikuuta 2017

YEAR 2016

Moikkamoii!!

Vuosi on nyt vaihtunut ja 2k16 jäänyt taakse. Ite 2k17 tuntuu jo ihan arkipäivältä enkä tänä vuonna mitenkään kummemmin uutta vuotta juhlinut. Perheen kanssa ilotulitteita, lautapelejä ja herkkuja, haha. Kuitenkin siinä tuli muisteltua kulunutta vuotta ja niitä ihania asioita, mitä mulle on tapahtunut.  Oon saanu PAAALJOOON uusia kavereita ja saanu kokee vaikka mitä. Ja vaikka alamäkiä ja pettymyksiä olikin, niin pääasiassa vuosi 2k16 oli mahtava. IHANAA (myöhäistä, haha) UUTTAVUOTTA KAIKILLE! 



































Vähän kuvia kuluneelta vuodelta : D

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

RAKAS ISÄ,


sä kysyt, että kuka on paras iskä ja vastaus on aina sama. Toisaalta oot mun ainoa iskä, mutta silti, haha. Meillä huonoja, surullisia, yhteisiä, hauskoja, iloisia ja ennen kaikkea onnellisia muistoja. Oot aina ollut tukena ja me muistutetaan toisiamme ihan älyttömästi! Samanlaiset nenä eli kuuluisat hirvosnenät, haha, polvet, tavat ja muut. Tiiät kyllä. Ja mulle on aina ollut ihan super tärkeetä, että sä oot mukana mun elämässä. Lotan lahjassa on enemmän asioita, jotka on sulle NIIN ominaisia, haha.

Ei pelätä voi elämässä, isä neuvoi niin,
ole juuri nyt ja tässä, luota unelmiin. Ei kukaan ole yksin, aina joku rakastaa.
 Poskeltaan kyyneleen kumpa isä pyyhkis pois " 

Pienenä kuuntelin aina Neljänsuoran Isä-laulua, ja herkkä kun oon, rupesin aina itkemään kuunnellessani sitä. Sä oot mulle niin tärkee, että mun on ihan super vaikea sanoin sitä kirjoittaa. Meillä on paljon inside-juttuja syvällisten keskusteluiden lisäksi, haha. Ei melkein koskaan riidellä lukuun ottamatta paria kertaa lähiakoina... HAHA!! Ja muuten, aioin kostaa vielä sen aamun, kun heräsin ja kotoin mun puhelimen uutta taustakuvaa, heh.

Nyt ei saatu isänpäiväpuuta, mutta sä kuitenkin tiiät, että me kaikki rakastetaan sua ihan SUPER PALJON. Omistettu mun rakkaimalle ISKÄLLE<3